lauantaina, kesäkuuta 7

33. Välivaihe

Crescendojen suku: osa 33
---
Tedin ja Delilahin arki vauvojen kanssa alkoi Tedin isyyslomalla.
Molemmat vanhemmat olivat ylpeitä pienistä pojistaan. Jopa Ted sen jälkeen, kun hän oli tottunut ajatukseen kahdesta vauvasta. Ei yksikään kuitenkaan olisi ollut ongelma, sillä hän oli aina tullut hyvin toimeen lasten kanssa.
Kahden vauvan kanssa kaikki oli melkoista vuorottelua. Delilahin syöttäessä Edwiniä..
..Ted leikitti Trevoria ja toisinpäin.
Sitten koitti pikkuisten kasvun aika. (Tedin sylissä Edwin ja Delilahin sylissä Trevor.) Poikien nenät ja kasvonpiirteet olivat periytyneet Delilahilta. Edwin oli ulkoisesti kuin poikaversio äidistään taaperona. Trevorkin oli äitinsä näköinen paitsi, että hän oli perinyt hiustensa ja silmiensä värin isältään.
Taaperoiden kanssa kaikki helpottui tai toisaalta vaikeutui. 
Edwin oli innokas kävelyn opettelija ja hyvä siinä.
Eikä Trevorkaan jäänyt nuorempaa veljeään huonommaksi.
---
Vaikka vanhemmat rakastivatkin lapsiaan joskus parhaita hetkiä olivat ne kahdenkeskiset hetket poikien nukkuessa. 
"Kuule Delilah, mä oon vähän miettinyt yhtä juttua, " Ted sanoi eräänä iltana.
"No? Kerro pois äläkä pidä mua jännityksessä, " Delilah hoputti.
"Mitä jos mä pyytäisin vielä enemmän töitä ja alettaisiin säästää niiden palkat? Sitten joku päivä meillä olis kivasti rahaa tilillä ja voitaisiin ottaa laina uutta kotia varten, " Ted ehdotti.
"Toihan kuulostaa tosi hyvältä. Ja tietysti mäkin palaan töihin poikien kasvettua."
"Arvasin, että tykkäät mun ideasta. Tuus tänne."
"Isompi koti ois kyllä ihana. Trevorilla ja Edwinillä ois oma huone ihan niinkun meillä pienenä. Meillä vois olla eteinen ilman sisäänkäyntiä makuuhuoneeseen, " nainen haaveili.
"Meillä voi olla molemmat. Eteinen ja sisäänkäynti makuuhuoneeseen tai vaikka kaks eteistä. Ja sitten kun saadaan oma koti mä vien sut vihille, " Ted lupasi ennen kuin suuteli tyttöystäväänsä.
---
Nopeasti Tedin isyysloma oli ohi. Delilah jäi kotiin kaksosten kanssa.
Mies palasi työpaikalleen kuppilaan, joka sijaitsi teollisuusalueen vieressä. Asiakaskunta koostui työmiehistä jotka nimittivät paikkaa räkäläksi. Onneksi asiakkaita riitti ja niinpä Tedin oli mahdollisuus saada entistä enemmän töitä.
Delilah kulutti päivänsä leikkimällä lastensa kanssa.
Joskus se tosin oli rankkaa, kun ruoka täytyi valmistaa nälkäisten kaksosten huutaessa.
Toisinaan Ted ehti kotiin ajoissa pelastamaan aterian ja Delilah ehti viihdyttää itkeviä pienokaisia.
Ja rankkoinakin hetkinä he muistuttivat toisiaan yhteisestä unelmasta : suuremmasta kodista.

---
Tämä oli nyt  lyhyt ja tylsä osa, mutta parempaa on luvassa jo ensi osassa.

EDIT: Pakko mainita, kun on pariin otteeseen huomautettu tästä lainausmerkki ja pilkku ongelmastani. Nämä osat ovat edelleen kuukausia sitten kirjoitettuja ja laiskana en jaksa korjata näihin sitä. Osasta 40 eteenpäin se ongelma on sitten korjattu, kuten sen kieliopillisesti ilmeisesti kuuluukin mennä. :-D 

PS. Tämä ei vielä ole se lupailemani extra, mutta aloitin Crescendojen rinnalle simsblogin johon lähinnä ilmestyy laulun sanoihin sovitettuja "kuvatarinoita". Blogiin kiinnostuneet pääsevät TÄSTÄ . Ensimmäinen postaus ilmestyi jo.


Poinsettia

5 kommenttia:

  1. Vauva-arki näytti sujuvan loppujen lopuksi Tediltä ja Deliahilta hyvin, ja Tedinkin suhtautuminen lapsiin tuntuu olevan onneksi kaikin puolin myönteinen. .-) Kaksoset tuntuvat viihtyvän yhdessä, monessa kuvassa istuskelivat vieretysten. .-3 Tai sitten Deliah oli hoitamista helpottaakseen istuttanut kummatkin lapset samaan paikkaan. .-D Toivottavasti avopari ei haali itselleen liikaa hommia paremman asunnon toivossa. Tedin lisätyötunnit ja Deliahin kodin & kaksosten hoitaminen voi käydä pidemmän päälle uuvuttavaksi. Odotan jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Kiva arkinen osa. :)
    Vauva-arki menee pariskunnalla ihan hyvin, saa nähä miten sitten onnistuu kun on kaksi teini-ikäistä poikaa.
    Innolla odotan mitä tuleman pitää ja saako perhe joskus haaveilemansa oman talon.

    VastaaPoista
  3. Hienoa että Tedin ja Delilahin vauva-arki alkoi lopulta sujua. Edwin ja Trevor näyttävät kummatkin varsin suloisilta taapero-iässä. Pariskunnan suunnitelma suuremmasta talosta kuulostaa hyvältä, varmasti useampilapsinen perhe sitä tarvitseekin :)
    Hiippailen katsomaan uutta blogiasi :)

    VastaaPoista
  4. Kiva osa! Trevon ja Edwin on sulosia pikkupoikia :)
    Osa oli mun mielestä mukavan arkinen, ja odotan sitä kun perhe saa isomman talon kun vanha näyttää käyvän jo pieneksi :D
    Uusi blogi, jeee!! Käyn heti katsomassa :D

    VastaaPoista
  5. Uijui miten söpöjä pojista tuli :* Ja ihanasti tuossa kolmanneksi alimmassa kuvassa pojat näyttää ihan peilikuvilta, kun molemmilla on käsi tolleen pystyssä :P Toivottavasti Ted ja Delilah saavat joskus unelmatalonsa! Jatkoa :)

    VastaaPoista