perjantaina, maaliskuuta 1

04. Muutoksia

Crescendojen suku: osa 04
---
Kuten arvata saattoi Ramona vietiin pian poliisiasemalle. Jostakin kumman syystä poliisit työskentelivät kaupungintalon tiloissa.
Siellä Ramona joutui Jedin ja komisarion kuulusteltavaksi. Häneltä kyseltiin kaikenlaista, otettiin kokeita (mm. huumetesti, verikoe jne.), mutta ikävä kyllä todisteita oli vähän häntä vastaan.
Siitä huolimatta Ramona joutui selliin. Hänestä paikka oli karu, mutta huonomminkin olisi voinut olla.
Miinusta tosin tuli siitä, ettei sellistä löytynyt edes peiliä.
---
Eräänä aamuna komisario tuli hänen luokseen mietteliään näköisenä.
"Neiti Crescendo..?" mies aloitti yrittäen herättää Ramonaa.
Pian hän saikin Ramonan hereille ja pudotti pommin:
"Minulla on ikäviä uutisia. Herra Eckhart, Jed..hän on kuollut.."
Ramona haukkoi henkeään.
"Kuinka se on mahdollista?! Minähän olin täällä!" hän huudahti.
"Niin.. Ilmeisesti kyseessä oli jonkinlainen onnettomuus. Jed löydettiin virkapuvussaan hukkuneena. Ilman kenkiä, vähän matkan päässä autostaan. Oletamme, että hän yritti pelastaa erästä toista veden varaan joutunutta, " komisario selitti.
"Mutta Jed oli niin hyvä ihminen, " Ramona sopersi ja huomasi hämmästyksekseen itkevänsä. Hän olisi jokatapauksessa hankkiutunut eroon Jedistä, joten miksi asia kosketti?
"Tiedän sen, " komisario sanoi hänkin herkistyneenä.
"Hän oli loistava työtoveri. Hänet muistetaan sankarina, " komisario totesi luoden katseensa ylöspäin.
Ramonan pyyhkiessä kyyneleitä komisario tarkkaili naista katseellaan.
Hän ihmetteli miten uutinen sai sarjamurhaajankin itkemään.
"Ota nyt rauhallisesti, minulla on yhä asiaa..," mies sanoi.
"Olet nimittäin raskaana. Verikokeet osoittivat sen. Tuloksesta ei voi erehtyä, " hän kertoi.
"Mi...-"Ramona aloitti.
"...MITÄH?!!"hän huusi.
"Turha huutaa. Se nyt vain on fakta, mitään ei ole enää tehtävissä. Taustasi perusteella et lainkaan sovellu äidiksi. Valitettavasti meillä on liian vähän todisteita sinua vastaan, jotta voisimme langettaa sinulle tätä pidemmän vankilatuomion. Jed paljasti pakon edessä peiteoperaationsa liian aikaisin. Joudumme siis päästämään sinut pois täältä, " komisario selitti.
"Mutta! Et saa lähteä kaupungista, koskaan. Sinulle on järjestetty mukava asunto lähistöltä. Sinä ja lapsesi -mikäli pidät lapsen- saatte jäädä sinne. Joudut tarkkailuun ja sinun täytyy ilmoittautua poliisille aina välillä. Tuomio on hyvin lievä, joten saisit olla tyytyväinen. Et myöskään saa Jedin omaisuutta, hän kumosi testamenttinsa. Ainoastaan hänen koiransa siirtyy sinulle, " mies jatkoi.
Hämmentynyt, surullinen ja raivoissan oleva Ramona joutui hyväksymään tämän kaiken.
---
Astuessaan sisään uuteen asuntoonsa Ramona peitti kasvonsa. Sisustus oli järkyttävä. Kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä. Kirottu raskaus ja tunteiden heittely.
Koko olohuoneen seiniä peitti karmea tapetti. Edesmenneeltä Jediltä saatu Robert koira haukkui innostuneena.
Valitettavasti muukaan sisustus alakerrassa ei miellyttänyt naista.
Yläkerran huoneista ainoastaan makuuhuone oli kalustettu.
---
Ramona inhosi kaupungista poistumis kieltoaan. Ensimmäistä kertaa elämässään hän kuitenkin näki parhaaksi totella.
Päivät kuluivat hitaasti uudessa kodissa. Lehdet kirjoittelivat hänestä eikä hän tosiaankaan ollut kenenkään suosikkinaapuri.
Niinpä Ramona päätti etsiä seuraa internetin välityksellä. Aina löytyisi joku, joka ei olisi kuullut hänestä.
Pian Ramonaa onnisti, sillä hän löysi juttuseuraa.
Eräänä päivänä Ramona kutsui nettituttunsa käymään. Mies vaikutti ihan mukavalta, mutta nainen huomasi kaiken hurmaamisen sujuvan kuten aina. Ei kyse ollut mistään ihastuksesta vaan totutusta tavasta.
Ramonan onneksi hänen ei tarvinnut katkaista välejä mieheen. Tämä teki sen itse tajuttuaan Ramonan olevan raskaana.
---
Aika kului ja Robertkin kasvoi isoksi. Ramona ymmärsi ensimmäistä kertaa kunnolla, että hänestä oli tulossa äiti. Ehkä siihen vaikutti myös kovaa vauhtia pyöristyvä vatsa.
Yhtenä iltana yllättäen synnytys käynnistyi. Onneksi Ramona kuitenkin ehti sairaalaan.
Muutaman päivän kuluttua Ramonan asunnon lastenhuoneessa nukkui kaksi kaunista ja tervettä lasta.
Kaksostytöt saivat nimekseen Verona ja Morena.

---
Tämän osan julkaisinkin pian edellisen jälkeen. Seuravaan ilmestymisestä en vielä tiedä. Ainakaan viikkoon en kerkeä kuvata jatkoa. Pahoittelut nopeasta etemisestä osassa. Tuliko Jedin kohtalo yllätyksenä? Entäs Ramonan raskaus? Kaksoset? Mitä pidätte tyttöjen nimistä?
Hyvää viikonloppua!

Poinsettia

18 kommenttia:

  1. Oi, miten jännittävää!

    Ovela juoni tästä tarinasta ei kyllä puutu. Haluaisin vain niin lukea jo seuraavan osan.

    Miltähän Verona ja Morena näyttävätkään tulevaisuudessa? Toivottavasti, Jedin muistoksi, heissä on jotain erittäin samaa kuin itse miehessä.

    Jatkoa jään odottamaan jännittyneenä. (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. + ilmoitus sivullani. Haikeahko tiedotus.

      Poista
    2. Kiitos. :) Jää tyttöjen ulkonäkö nähtäväksi ja toivottavasti tosiaan ovat perineet molempien vanhempiensa piirteitä.

      Poista
  2. Hienosti olit lavastanut tuon vankila-kohtauksen! Asut ja ympäristö olivat onnistuneita, plussat siitä. .-) Jedin menehtyminen oli.. yllättävää. Yllättävää oli myös se, että Ramona laskettiin vapaaksi sarjamurhaaja-syyttenkin jälkeen. Toisaalta raskaudella saattoi olla lieventävä vaikutus. Saisi nainen olla tyytyväinen lievästä tuomiosta, eikä itkeä mielestään rumaa sisustusta. Raskausaika eteni aika nopeasti, mutta mitä sitä oikeastaan turhaan vitkastelemaan ja kertomaan yhden simin tekemisistä. Oij, kaksoset, jännitän jo, millaisia heistä kehittyy. .-) Jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Mukavaa, että lavastus miellytti. Samaa mietin. Parempi vaan saada kaksoset nopeammin isoiksi, jotta heistä saa kerrottavaa. :D

      Poista
  3. Törmäsin tähän nyt äskettäin. Tosi mielenkiintoisen aloitusasetelman olet tälle legacylle (jos se nyt sellainen perinteinen on...) tehnyt. Mitenköhän se vaikuttaa jälkeläisten elämään, että äidillä on vähän hämärät taustat... Vähän joo aika erilainen taustatarina :D Hyvä vain, erottui heti joukosta ja kiinnitti huomion tämä tarina.

    Tuntuu, että tästä tarina vasta kunnolla alkaa. Toivottavasti tulee jatkoa pian! Tätä olisi mielellään lukenut pidempäänkin kuin nämä alkuosat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että pidit. Kaipa tätä voi jossain määrin legacyksi kutsua, vaikken sääntöjä seurailekaan. :D Uskon, että Ramonan tausta kyllä vaikuttaa tyttöjen elämään.
      Kiitos kommentista!

      Poista
  4. Ihana uus osa. <3 Voi Jed rukkaa:( Nyyh, se oli niin herttanen. Saa nähä miten Ramona pärjää äitinä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Saa tosiaan nähdä sujuuko kaikki hyvin. :)

      Poista
  5. Voi Jed-raasua, tätä en kyllä osannut odottaa :( Ramona pääsi kyllä kohtalaisen vähällä, kun todisteita ei kerran löytynyt. Nainen ei taida olla oikein onnessaan saadessaan simoleonien sijasta koiran *virn*

    Ainakin Ramona voi käyttää aikaansa lastensa hoitoon ja ehkä talonsa uudelleen sisustamiseen ettei tämän tarvitse miettiä tilannettaan :) Pidän kyllä lasten nimistä, omaperäisiä ja kauniita ja kuulostavat vielä sisaruksilta :)
    Jatkoa odottelen mielenkiinnolla ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ei tainnut tosiaan koira miellyttää. :DD Kiva, että tykkäät nimistä.

      Poista
  6. No nyt se selvisi, miksi Jed tiesi Ramonan olevan mustaleski!

    Jedin kuolema tuli kyllä yllätyksenä, mutta Ramonan raskaus ei... Täytyyhän sitä sukua jollain tavalla jatkaa ;) ! Täytyy sanoa, että hauska tapa selittää, miksei sim enää koskaan pääse pois tuosta kaupungista tai talosta... Ihanat nimet tytöille <3 ! Odotan mielenkiinnolla mitä näistä kasvaa.

    Olisi mielenkiintoista tietää, miksi jed paljasti peiteoperaationsa liian aikaisin?

    Jatkoa innollla odotellen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Arvelinkin, että raskaus oli ennalta-arvattava. Mutta tosiaan, suvun täytyy jatkua. (: Jed paljasti operaation Ramonan jäädessä kiinni. Varmaan jonkinlainen "pakko reaktio" yllättävässä tilanteessa.

      Poista
  7. Aivan mielettömän hyvä lc mielestäni! :D Kommentoin nyt tähän kaikkien osien yhetiskommentin (löysin tämän lc:n tänään) tähän.. :) Sanoisinko että onnistuneesti olet saanut kaikkea lavastettua esim. tämän vankilan. ;) Jos totta puhutaan Ramona on aika kauhea nainen, havittelee vain rahaa. Eiköhän hänellä ala jo ollakkin tarpeeksi? :D Mielenkiintoisesti kirjoitat, mutta tekstiä olisi ehkä mukavampi lukea enemmän. Monessa kuvassahan näin on mutta, nojaa.. Ihan hyvä näin!
    Sanotaanko että onneksi se nettideitti torjui Ramonan, mielestäni oli aika karmean näköinen!!

    Odotan lasten kasvamista! On aina kiva nähdä miten lapsi kasvaa. Ja sekin mietityttää vähän että hankkiiko Ramona itselleen jälleen miehen, rakastuisiko oikeasti joskus?!

    Nojaa, ihan sekava kommentti, mutta kertakaikkiaan en saanut niitä siistimmin järjestettyä! (kirjaimia siis)

    Innolla odottelen jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Kiva, että lavastus oli onnistunut. Ilmeisesti mikään ei riitä Ramonalle ja rahathan katosivat nyt kiinni jäämisen myötä. Ja totta puhuakseni Ramonan nettideitti ei ollut hurmaava minunkaan mielestäni. :D
      Saa nähdä, mahtaakohan kukaan voittaa Ramonan sydäntä lopullisesti.
      Kiva kuulla. (:

      Poista
  8. Mielenkiintoinen osa vaikkakin kovin lyhyt. Raskaus ei kylläkään yllättänyt mutta en olisi uskonut Jedin kuolevan. Jännä nähdä miten niin epä-äidillinen Ramona selviytyy kaksosista.

    VastaaPoista
  9. Hyvä osa oli ja harmillista, että tuo Jed päätti vetästä veivin niin nopsakkaan. Mies oli ihan söpö tapaus:(

    VastaaPoista