sunnuntaina, huhtikuuta 13

30. Kiinnijääneet

Crescendojen suku: osa 30
---
"Te kaksi. Ted pukee nyt päällensä ja sitten tulette alakertaan keskustelemaan tästä, " Robert sanoi kerättyään pyykit. Hänen äänensävystään kuuli, ettei hän laskenut leikkiä.
"Äiti oo kiltti ja sano sille, ettei meiän tarvii jutella, " Ted mutisi posket yhtä punaisina kuin hänen kalsareidensa sydämet. Jopa Delilah punasteli.
"Isäsi on oikeassa. Meidän pitää puhua, " Verona sanoi ja seurasi miestään alakertaan.

Hetken kuluttua olohuoneessa:
"Kuinka pitkään tätä touhua on jatkunut? Toivon todella, että kyseessä oli ensimmäinen kerta, " Robert sanoi yhä punastuneille teineille.
"Me ollaan seurusteltu puoli vuotta, " Delilah tunnusti.
"Seurustelleet! Puoli vuotta! He ovat nukkuneet samassa huoneessa, " Verona parkaisi. Delilah katsoi tätiään ahdistuneena. Ted ei kyennyt sanomaan mitään.
"Nyt tehdään niin, että minä juttelen Delilahille ja äitisi puhuu sinulle. Onko selvä Ted?" Robert katsoi luoden jyrkän katseen poikaansa.
"On isä, " Ted sanoi vaisusti. Verona raapi päätään miettien mitä ihmettä oli ajattelut, kun ei ollut laittanut tyttöjä samaan huoneeseen ja poikia toiseen.
"Äiti kiltti. Mä todella todella todella pidän Delilahista. Ja, vaikka mitä te sanoisitte se juttu ei muutu, " Ted sanoi.
"Se ei vain ole sopivaa. Te olette serkkuja, " Verona huomautti.
Ted puri hammastaan, ettei ärtyisi esitetystä lauseesta ja asetti kätensä hellästi äitinsä käsivarsille.
"Me ei olla serkkuja. Me ollaan pariskunta, " hän sanoi katsoen Veronaa suoraan silmiin.
"Sitä paitsi te juuri sanoitte, että olitte minilomallanne vahvistamassa mulle asunnon. Asunnon, kun mulla on parin päivän päästä synttärit ja musta tulee perijä. Te sanoitte. Joten nyt mulla on jo tyttöystävä. Miksei Delilah muka kelpaa?" Ted kysyi.
"Voi rakkaani. Kyllä sinä perijä olet, mutta teinisuhteet eivät vain kestä. Et rakasta Delilahia, vaikka luuletkin niin, " nainen sanoi hymyillen tietäväisesti.
Samaan aikaan Robert oli hieman rauhoittunut ja astellessaan ylös hän esitti Delilahille kysymyksen: " Luuletko tosiaan, että Tedin ja sinun suhteesi kestää?"
"Tiedän sen Robert - setä, " tyttö vastasi.
"Ehdin tuossa alakerrassa ajatella asiaa sinun odottaessasi täällä. Aion olla rehellinen ja sanoa, että en usko teidän suhteenne kestävän. Lähtökohtanne, kun ovat tälläiset. Te olette kasvaneet yhdessä. Ehkä luulette vain sisarellisia tunteitanne joksikin syvemmäksi. Joten Delilah, annan sinun muuttaa Tedin kanssa Tedin asuntoon. Siinä ei ole mitään järkeä, mutta sallin sen. Kun eroatte olet tervetullut takaisin. Olkoon yhdessäelo elämän oppituntina teille, " Robert sanoi.
"Kiitos, " Delilah kuiskasi.
---
Samaan aikaan kaksoset keskustelivat huoneessaan.
"Mä kuulin mistä ne jutteli. Ted ja Delilah on yhdessä. Ne muuttaa pois, " Rio kertoi.
"Siistiä! Molemmat meistä saa oman huoneen. Ja hei kyllähän sen arvas, että ne panee toisiaan. Bileissäkin ne oli vaan koko ajan yhessä, " Rowena sanoi.
"Toi ei nyt ehkä oo sopivin ilmaus, mutta okei. Kyllähän siitä oli merkkejä. Kuten myös siitä, että Axel taitaa panna sua. Millon aiot kertoa meiän vanhemmille? Ei ne sitäkään taida kattoa hyvällä. Teillä kuitenkin on ikäeroa, " Rio huomautti.
"Äh, chillaa. Ei niiden tarvitse tietää vielä. Noi kaks kyyhkyläistä vie nyt kaiken huomion. Miten ois vedonlyönti? Kauanko ne pysyy yhessä?"
---
Hetken kuluttua Delilah oli rynnännyt kertomaan kullalleen hyvät uutiset. Verona oli hölmistynyt miehensä päätöksestä, mutta hyväksyi sen.
---
Ja pian juhlittiin pariskunnan syntymäpäiviä. He säteilivät onnesta saadessaan olla nyt julkisesti yhdessä. Ted vakuutti pitävänsä hyvää huolta Delilahista.
---
Tältä heidän asuntonsa näytti esitekuvassa. Kyseessä ei ollut etummainen ylväs rakennus keskellä betoniviidakkoa vaan keskimmäinen kerrostalo. Jollain ihmeen kaupalla Tedin nimiin oli kirjattu kattohuoneisto, joten miehen alulla oli korkeat odotukset kotinsa suhteen.
"Valmiina? Jännittääkö?" Ted kysyi tyttöystävältään heidän astuttuaan ulos hissistä. Pariskunta seisoi ensimmäisen yhteisen asuntonsa etuovella.
"Valmis ja jännittää, mutta vähemmän, kun sua, " Delilah kiusoitteli.
Ted sovitti avaimet lukkoon ja pian he astuivat sisään. 
"Delilah, me ollaan makuuhuoneessa. Meillä ei ole eteistä, " Ted sanoi ympärilleen pälyilevälle tyttöystävälleen.
Totta tosiaan. Heillä ei ollut eteistä. Tediä kauhistutti. Jos kattohuoneistossa ei ollut eteistä niin millaisia luukkuja muut huoneistot olivat.
"Katsopas tuota, " Delilah sanoi iloa äänessään. Heidän edessään häämötti olohuone + keittiö yhdistelmä.
Molemmat tuijottivat uutta kotiaan. Tedin vanhemmat olivat käyneet etukäteen hankkimassa huonekalut asuntoon.
"Keittiö ainakin on ihastuttava, vaikkei mikään kovin uutta olekaan, " Delilah sanoi.
"Meidän vessa näyttää hotellihuoneen vessalta, " Ted raportoi.
Pian he istuivat ruokapöytänsä ääressä.
"Täällä me sitten tullaan viettämään pitkän aikaa elämästämme, " Delilah totesi.
"Niin kai, " Ted huokaisi.
"Ei mitään 'niin kai' vaan totta kai!! Hymyä huuleen Ted. Tää ei ehkä vastannut odotuksiasi, mutta tää on erittäin laadukas ottaen huomioon sen, että me ollaan köyhiä opiskelijoita, " Delilah kimpaantui.
"Sitä paitsi sun vanhempasi odottavat meidän eroavan. Meidän pitää näyttää, että pärjätään. Sitä paitsi rakkaus on tärkeintä, " Delilah muistutti.
"Oot oikeessa. Anteeks. Kai tästä hyvä tulee, " Ted sanoi.
Sitten olikin aika ottaa "virallinen uudessa kodissa" - kuva. Joka muuten varmasti päätyisi Simbookiin vanhempien kiusaksi ja ihan vain siksi, että kaveritkin näkisivät.

---

Tässäpä tämä osa. Niin nuo kaksi vain saivat Crescendojen perheen pään siunauksen ainakin jollakin tasolla. Tykkäättekö kasvaneista Tedistä ja Veronasta? Minusta molemmat ovat oikein kivan näköisiä. Tajusin jälkeenpäin, että Ted muistuttaa aika lailla Tinttiä. :-D

HUOM! Taas kerran peli osoitti ongelmia. Ensin se, ettei Keonaa enää näkynyt eikä hän koskaan päässyt kyläilemään. Sama juttu kävi Manuelan kanssa. Sitten Axel ja Manuel alkoivat jumittamaan tonteilla joilla he vierailivat simejeni kanssa. Lopulta Delilah ei enää voinut tehdä yhtään mitään. Niinpä loin Tedin, sekä Delilahin uudestaan ja muutin heidät Bridgeportiin yhteistä elämää varten. Eli näillä mennään jälleen.

Poinsettia

13 kommenttia:

  1. Kiva osa. Saa nyt nähdä miten Ted ja Deliah pärjäävät omillaan. Kestääkö rakkaus?
    Innolla odotan mitä tulee tapahtumaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pian se selviää. ;)

      ---
      Harvinaisen paljon kommentteja joten päätin tällä kertaa jopa ehtiä vastaamaan.

      Poista
  2. Tosi kiva osa. :) Ihanaa että Ted ja Delilah saivat toisensa. Uusi asunto ei välttämättä ole modernein mahdollinen, mutta eivätköhän nuoret sopeudu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Omenainen. :-) Eivätköhän nuo tuossa pärjää sen aikaa, kun on tarvis.

      Poista
  3. Ootko simeihisi kokeillut resetsim-koodia?
    Joo, mutta hyvä osa oli, mutta Delilahin piirteet ei oikein mun silmää miellytä, mutta jokaisella on oma maku ja sitä pitää arvostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On joskus tullut testattua. Veikkaan ettei toiminut esim. Manuelan kohdalla, koska ei ole perheen sisäisesti ohjattava sim. Toisaalta ei se ole aina auttanut valittuun talouteenkaan. Delilah ei ehkä tosiaan ole perinteisin kaunotar, mutta halusin jotakin erilaista kerrankin.

      Poista
  4. Hyvä osa! Delilah ja Ted ovat söpöjä yhdessä, toivottavasti he pysyvät yhdessä ja saavat näytettyä kaikille, jotka epäilevät heidän suhdettaan. Uusi asunto on kiva, vaikkei Ted näyttänytkään olevan kovin tyytyväinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Onhan nuo suloisia. Ja Ted kyllä hieman kuvitteli liikoja kattohuoneistostaan. :D

      Poista
  5. Plää, tahdon todella huomauttaa kirjoituksestasi.
    "Sitä paitsi sun vanhempasi odottavat meidän eroavan. Meidän pitää näyttää, että pärjätään. Sitä paitsi rakkaus on tärkeintä, " Delilah muistutti.
    Älä tunge pilkkua "-merkkien ETEEN vaan niiden jälkeen.
    "Sitä paitsi rakkaus on tärkeintä", Delilah muistutti kuulostaa paremmalta.
    Tungit myös 'sitä paitsi' Delilahin puheessa kaksi kertaa, joka on mielestäni hyvin häiritsevää.
    Kiva osa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit osasta.
      Kiitos muuten tuosta "sitä paitsi" huomautuksesta. Itseänikin häiritsee. Pyrin aina oikolukiessani korjaamaan moiset sanatoistot. Tällä kertaa en nähtävästi ollut tarpeeksi tarkka. Ja sitten vielä pilkusta. Olen nähnyt molempia tyylejä ja ilmeisesti omaksunut sen väärän. Eipä ole tullut esseissäkään valitusta, mutta ehkä voisin nyt yrittää korjata tapani tuohon oikeampaan.

      Poista
  6. Niin se Deliahin ja Tedin haparoiva alku päätyi lopulta kunnolliseksi seurusteluksi näiden viimeisimpien osien aikana. Onneksi Tedin vanhemmat lopulta antoivat nuorten olla yhdessä, joskin heidän avoin paheksunta ja epäilyt suhteen kestosta ärsyttivät. Toivottavasti nuorten rakkaus nyt kestää ja yhdessäelo sujuu ongelmitta. .-) Ted tosiaan näyttää jonkin verran Tintiltä. .-D ♥

    Lukiessa osui eteen pari "vähän vajaata kohtaa", joissa en oikein ymmärtänyt, mitä yritit tekstissä kertoa. Esimerkiksi Tedin kuvailu "Meidän vessa näyttää hotellihuoneen vessalta" ei täysin mennyt ymmärrykseeni. Tarkoittiko hän sillä hyvää, huonoa vai mitä? Sinulla varmasti on oma käsityksesi, millainen hotellihuoneen vessamainen vessa on, mutta lukija ei tätä ajatustasi tiedä, ja lause vaatisi lisätarkennuksia. Esimerkiksi:
    "Meidän vessa näyttää hotellihuoneen vessalta, sillä täällä on tosi laadukkaat kaakelit ja tiivis tunnelma"
    Toivottavasti tajusit mitä hain takaa. .-D Aina ei tule ajatelleeksi itselle itsestäänselvistä asioista, etteivät kaikki ajattele siitä samalla tavalla/tiedä koko juttua jne, jolloin näitä voi olla vaikea havaita.

    Jään jatkoa odottamaan, nyt kun sain taas päivitystahdin kiinni!

    VastaaPoista
  7. Vihdoin ja viimein pääsin tänne kommentoimaan!

    Onneksi vanhemmat suhtautuivat hyvin parin yhteiseloon, toivottavasti parisuhde kestää ja he elävät elämänsä loppuun asti onnellisena!♥ :D

    Mutta kaikenkaikkiaan kiva osa!

    Olit muuten hauskasti lavastanut Tedin punastumisen! :D

    VastaaPoista
  8. Mitenkäs vanhemmat ovat niin varmoja, ettei Tedin ja Delilahin juttu kestä? Toisin saattaa käydäkin, sanoo tämä luonnollinen vastarannankiiski. Ja Rowenakin näyttää epäilevän, hmm, mutta ainakaan tyttö ei ole mitenkään periaatteessa negatiivinen jutun suhteen. Rio, tuotko sinä järkeä sisarustesi keskuuteen vai oletko jo huomannut parhaimmaksi pitää sen kaiken itselläsi? :D
    Dammit, nyt miekin näen Tedin vain Tinttinä :D *hankaa pyyhekumilla päätään*
    Mutta hieno osa jälleen!

    VastaaPoista