sunnuntaina, helmikuuta 8

55. Lähellä

Crescendojen suku: osa 55
---
"Niin jännittävää kohdata sinut jälleen. Pakko myöntää, että taisin kuitenkin hurmaantua olemuksestasi nuorempana. Mutta pitänee kysyä, että miksi olet tuon näköisenä kerjäämässä ruokaa? Missä vaimosi on?"
Trevor kuunteli hymyillen Sarahin paljastusta, mutta sitten hänen hymynsä hyytyi: "En ole naimisissa. A-Angel jätti mut ennen kuin lähdin yliopistolta, Henrik varmaan kertoi. Ja no on mulla tytär, mutta tavallaan se jäi ja siksi olen tässä tilanteessa..."
"Minäkin olen naimaton, mutta tytär? Joka jäi? Trevor, olet minulle muutaman selityksen velkaa useammastakin asiasta. Me lähdemme täältä ja saat hieman siistiytyä", Sarah sanoi antamatta miehelle vaihtoehtoja. Trevor ei ollut kovin innoissaan puhumisesta, mutta lämmin suihku, puhtaat vaatteet, ruoka, sekä tietysti Sarahin seura houkuttelivat häntä.
Niinpä kaksikko poistui taidemuseolta muiden siirtyessä ihailemaan veistoksia ja tauluja.
---
Seuraavana päivänä:
"Hei, minulla oli varaus tänne", Sarah kertoi kassalla olevalle naiselle ja Trevor vilkuili orpona ympäriinsä. Ulkona Juliana loi ihmetteleviä katseita mieheen, miksi Trevor näytti siltä miltä hän näytti?
"Oh hei Claudette!"
"Sarah! Olin juuri korjauttamassa tätä pukua, eilisiltana se...mitä hän tekee täällä?"
"Claudette, kävi ilmi, että tämä herra on entinen opiskelutoverini. Hän on Trevor Crescendo", Sarah esitteli Trevorin ja Claudette kohotti kulmiaan hämmästyneenä. Miten nuo kaksi olivat koskaan saattaneet eksyä samoihin piireihin?
"Terve vaan kotka. Jos suonet niin mä tästä liityn Sarahin seuraan."
"Trevor tuletko?" Sarah kyseli.
Trevorin kommentista tyrmistynyt Claudette poistui entistä hämmentyneempänä eikä voinut olla vilkuilematta Sarahin seuralaista. Sarah tuollaisen roskaväen kanssa!
Muutaman tunnin kuluttua peilistä katsoi kuin uudesti syntynyt mies.
"Pidätkö uudesta tyylistäsi?" Sarah kysyi.
"Se on ihan okei. Mä tarkoitan, että hieno."
"Loistavaa. Otamme nämä vaatteet sitten pohjaksi uudelle suunnalle."
Trevor asteli Sarahin jäljessä maksamaan miettien mitä tämän jälkeen seuraisi. Uudet vaatteet tuntuivat kummallisilta kuten lyhyempi hiustyylikin. Parrastaan mies ollut luopunut, vaikka sänkeä olikin siistitty.
Sattumoisin ystävysten poistuessa salongista Ivy sattui samoille kulmille. Parin loitotessa kauemmaksi tyttö saattoi vain tuijottaa osoittaen kaksikkoa pyörällä päästään. Oliko tuo hänen isänsä??
---
"Andrée! Mä luulen, että näin isin!!"
"Näit? Mitä? Missä??" mies kysyi yhtä hämmentyneenä kuin Ivykin.
"Salongilla. Olin menossa ostamaan hiuslakkaa, mut se nyt jäi. Jos se oli isi niin se tuli jonkun naisen kanssa sieltä. En tajunnu mennä perään ja ne oli jo kaukana, mutta isi oli kunnossa!!" Ivy selitti kiihdyksissä.
"Hyvä on. Pitää ilmoittaa poliisille, että Trevor on mahdollisesti nähty. Jos hän on jonkun naisen kanssa luulisi löytymisen olevan helpompaa."
"Ai niin. Sillä oli uusia vaatteita. Mutta kuulin niitten juttelevan, vaikka en erottanut paljoakaan puheesta. Se oli varmasti isi."
"Voidaanko lähteä etsimään? Voidaanhan. Tai no mä en tiedä tahdonko nähdä sitä, mutta..."
"Rauhoitu Ivy. Kuulitko sen naisen nimeä? Se tieto voisi auttaa."
"Ah joo, kuulin. Sara. Ehkä joku Champion, isi nauroi sitä. Vaalea ja tyylikäs."
"Sarah Champton?" heidän keskustelunsa kuullut Matthew sanoi."
"Mm, ehkä. Tiedätkö sä sen?" Ivy kysyi.
"Ai, että tiedänkö", Matthew naurahti. Andrée katsoi miesystäväänsä odottaen selitystä.
"Sarahia ei voi unohtaa. Tapasimme ensimmäisessä työpaikassani. Sarah oli pomoni. Voin soittaa hänelle ja kysellä tietääkö hän isääsi", mies lupasi.
---
Seuraavana iltana Ivy oli menossa koulunsa tanssiaisiin. Ricky odotti häntä. Se toisi tytölle jotakin muuta ajateltavaa. Trevorin löytyminen oli hienoa asia, mutta Ivyn tunteet olivat sekavat. Kuinka pian hän näkisi isänsä?

---

Vihdoin kuukausien jälkeen Ivy on lähellä isänsä tapaamista. Veikkaatteko sen sujuvan hyvin? Tykkäättekö Trevorin uudesta tyylistä?

Kiitos osan lukemisesta ja kommenteista! :)

Poinsettia

2 kommenttia:

  1. Sarah on todella ystävällinen kun auttaa Trevoria taas jaloilleen elämässä. Mutta onko mies valmis muuttamaan tapansa? Miten Ivy mahtaakaan suhtautua isänsä tapaamiseen jos se onnistuu? Hyvä osa. :)

    VastaaPoista
  2. Vau, Trevor näyttää aika hyvältä saatuaan uuden lookin! :o Hienoa, että Sarah haluaa auttaa, lämpenevätköhän heidän välinsä tuosta vielä enemmänkin.. ;) Toivottavasti Ivy tapaa isänsä ja he saavat asiat sovittua!

    VastaaPoista