lauantaina, marraskuuta 29

47. §§§

Crescendojen suku: osa 47
---
"Heippa kulta! Missäs sä oot kastunu?" Trevor kysyi koulusta tulevalta tyttäreltään.
"Kävelin koulusta kotiin, kaatosateessa. Sun piti hakea mut", Ivy muistutti.
"Ai, hups. Unohdin, anteeks. Mutta mulla on uutisia!"
"Muistatko, kun sanoin Makelle alkaneeni lottoamaan? No mä voitin!!" 
"Mutta eihän kukaan voita lotossa", Ivy sanoi ja pudisteli vettä itsestään.
"Mutta me voitettiin! Voitko uskoa Ivy?" Trevor kysyi innoissaan.
"Okei. Paljonko? Mitä se sitten tarkottaa?" tyttö kysyi yhä epäuskoisena.
"Sitä, ettei me asuta tässä läävässä enää viikkoakaan", Trevor lupasi.
---
Sitten koitti muuttopäivä:
"Kai sä tulet vielä käymään", Ivy kysyi Makelta.
"Tietty. Jos sun isäs laskee tällästä köyhää enää luokseen, mutta älä huoli pikku Ivy kyllä me nähdään", Make lupasi.
"Tottakai me nähdään. Vähintään baarissa!" Trevor naurahti.
---
Heti, kun Crescendot pääsivät uuden kotinsa pihalle koulubussi haki Ivyn.
"Vau", Trevor henkäisi astellessaan yläkertaan. Hänen tilaamansa tavarat oli toimitettu etukäteen. Vihdoin hän saisi tarjota Ivylle kaiken.
Trevor oli aina tahtonut rusketuksen niinpä hän oli hankkinut oman suihkurusketuskopin olohuoneeseensa.
Näköala parvekkeelta oli silmiä hivelevä. Sieltä avautui näkymä kaupunkiin jossa heidän entinen kotinsa sijaitsi. Nyt he asuivat paremmalla puolella.
"Kippis Angel! Et tiedäkään mistä kaikesta jäät paitsi", mies sanoi exänsä kuvalle nostaessaan juoman huulilleen.
---
Ivyn tultua kotiin Trevor esitteli hänelle talon:
"No no onko hieno? Eteisestä näkee suoraan uima-altaaseen!" Trevor hehkutti tyttärelleen.
"Huippuhieno."
Ivy silmäili jokaista paikkaa tarkasti. Hänestä uusi koti oli hieno, mutta omituinen.
Isänsä mieliksi hän kuitenkin kehui sitä: "Tää on superupea. Entäs mun huone?"
Kävi ilmi, että ensimmäinen kerros oli eteistä lukuunottamatta kokonaan Ivyn huonetta.
"Mä olen aina halunnut tanssilattian peileineen!"
Ivy oli sanaton nähdessään makuuhuone puolensa.
Ja Trevor oli enemmän kuin mielissään tyttärensä reaktiosta.
"Entäs sun huone? Onko se yhtä hieno?" Ivy uteli.
"Hmm.. eh..
..no se on vähän vielä kesken."
"Mutta näät sen kyllä myöhemmin. Nyt lähdetään baariin!"
---
"Hei Trevor. Taas uutta päällä", Andrée huomasi.
"Aivan ja syystä onkin. Mä oon lottovoittaja nyt! Rahaa kuin roskaa!! Pistä mun top kolmonen!"
"Niinkö? Maksatko heti?"
"Joojoo. Juotavaa tänne!" Trevor vaati ja niinpä Andrée alkoi sekoittaa drinkkejä.
"Neljä tähtiyötä, neljä Vaaleanpunaista viehätystä ja neljä Violettia viettelijää."
"Jes! Tästä lähtee ilta!" mies iloitsi.
Ivy aloitti iltansa keilaten. Hänkin oli pistänyt ylleen parastaan.
"Kuules tää meno on loist-tava, mutta Makea ei näy missään", Trevor totesi Vaaleanpunaiset viehätykset kumottuaan.
Mutta samassa Make asteli sisään ja sai entisen naapurinsa innostumaan entisestään.
Illan edetessä yöksi Trevor oli saanut top kolmosensa kurkustaan alas ja päässyt vauhtiin.
"Hei, Ivy?"
"Taidat olla jo aika väsynyt. Mitä jos veisin sut kotiis?"
"Ei kiitos Andrée, mulla on kaikki hyvin."
"Entä jos kuitenkin? Tää ei ole paras paikka lapselle", baarimikko sanoi jättäen tarkoituksella pois sanat "varsinkaan nyt, kun olet ilmaa isällesi".
"Ihan tosi, oon kunnossa."
---
Mutta hetken päästä Andrée sais suostuteltua Ivyn lähtemään kotiinsa.
"Vai täällä te siis tosiaan asutte nyt", mies totesi ja sai hymähdyksen vastaukseksi.
"Ivy hei.. Annoin taksissa sulle mun numeron. Joten haluaisin sun tietävän, että voit aina soittaa siihen. Millon vaan tarviit jotakin. Apua tai juttuseuraa."
"Okei. Kiitos, mutta kyllä mä pärjään", Ivy sanoi hymyillen.
---

Mitä mieltä olette Trevorin äkillisestä rikastumisesta? Kestääkö onni? Entäpä Andréen avuliaisuudesta? Ei kovin todellisuuden mukaisesti ehkä mennyt, kun rahaa alkoi heti virrata, mutta eteneepä se juoni paremmin. :-D

EDIT: Nyt suurimmat kiireet ovat väistyneet joten yritän saada vähän useammin julkaistua näitä ajat sitten kuvattuja ja kirjoitettuja osia. Sekä suunitella uusia, jossa  mennäänkin jo Ivyn aikuisuudessa.

Poinsettia


6 kommenttia:

  1. Ivyä käy niin sääliksi. Ei mitkään rikkaudet korvaa sitä, että isä on tuollainen juomari! Ensin mietin, että mitäköhän taka-ajatuksia Andréella on, mutta se taisikin vain olla ystävällinen kun vei Ivyn kotiin. Toivottavasti joku aikuinen nyt tosissaan puuttuisi tuohon menoon. Hyvä osa. :)

    VastaaPoista
  2. Rikastuminen tuli hiukan puun takaa ja ehkä vähän liian helposti, mutta tuolla tuhlaamisen määrällä rahat ehtivät loppua yhtä yllättäen kuin tulivatkin. Oi voi, Ivy taas baarissa. Kyllähän noilla rahoilla olisi varaa hankkia jo ihan lastenhoitaja baari-iltojen ajaksi. Jatkoa vaan! .-)

    VastaaPoista
  3. Oho, no nyt lähti elämä rullaamaan! Ja ei kun vaan baariin! Siinä tuli "top kolmoset" otettua :'D Lottovoitto oli kyllä mielestäni hauska idea, ainakin Trevor ja Ivy siavat hienon talon rusketuskoppeineen. Enpä tosin tiedä, tuleeko perhe tuosta yhtään onnellisemmaksi, jos trevor jatkaa tuota menoa. Onneksi edes Andrée huolehtii Ivysta! Odottelen jatkoa :)

    VastaaPoista
  4. Trevor... Trevor sä oot tyhmä. Sä oot masentunut ja juoppo ja nyt kahden sekunnin verran rikas. Ivy on niin reipas tyttö, ei Trevor onneksi mitenkään erityisen vaarallisella tavalla hullu ole, kun ei hakkaa eikä huuda, mutta on tuossa kyllä kestämistä! Jonain päivänä Trevor ihan taatusti unohtaa hellan päälle ja sinne meni sit talo, kiva kiva. Mut mä vaan vähän epäilen Andréen oikeita aikomuksia... :/ Mut tosi hyvää jatkoa on tää tarina saanut! :)

    VastaaPoista
  5. Oon lukenu tätä blogia tuolta ensimäisistä osista asti, ei oo vaan tullu kommentoitua. Nyt sit kommentoin ja annan kuulua kunnolla.

    Andrée on vähän outo, se on joku pedo.
    Trevor on melko sika, avuton alkoholisti joka voitti lotossa ja elää nyt hieman parempaa elämää. Ivy on reipas tyttö, mutta tollanen juoppo isänä on melkonen jo. Jos Ramona sais tietää tästä nii se kääntyis haudassaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mukava kuulla, että olet ollut alusta asti mukana ja kiitos kommentista. :) Hyvin sanottu ja totta, että Ramona kyllä varmasti kääntyisi haudassaan.

      Poista